
Mia Perttu
Area Manager – ToimistoMoikka,
Työskentelen Fitness24Sevenillä Area Managerin tehtävissä. Aloitin yrityksessämme vuonna 2017 ja vuosien varrella olenkin tehnyt meillä niin Personal trainerin, ryhmäliikunnanohjaajan kuin kuntokeskuksen esihenkilön eli Site Managerin tehtäviä. Nykyisessä Area Managerin roolissa aloitin vuonna 2022.
Area Managerin eli aluepäällikön roolissa vastaan Helsingissä yhteensä 16 kuntosalin päivittäisestä toiminnasta sisältäen niin henkilöstöhallinnon tehtäviä, budjetointia kuin salien kehittämistä osana asiakastyytyväisyyttä. Tässä työtehtävistäni vain murto-osa, sillä työkenttäni on erittäin laaja ja se tekeekin roolistani juuri mielenkiintoisen: jokainen työpäivä on erilainen ja jokaisessa päivässä on aina ripaus haastetta muuttuvine tekijöineen. Roolissani onkin tärkeää osata mukautua vaihtuviin tilanteisiin nopeallakin temmolla, sillä näitä tilanteita tulee eteen joka ikinen päivä!
Meidän yrityksellä on mahtavat arvot, joista mainittakoon yksi: Learning organization. Aluepäällikön roolissa nimittäin nautin suuresti siitä, että pääsen kehittämään työntekijöitäni työssään ja näin ollen eteenpäin työurallaan meillä ➡ minun tiimistäni onkin noussut monet henkilöt F24S-uransa seuraaville stepeille! 💪
Meillä Fitness24Sevenillä on erityisen hienoa se, että kun olet täydellä sydämmelläsi mukana työssäsi, se kantaa hedelmää ja pääset tavoittelemaan unelmiasi yrityksessä, näin minullekin on käynyt ja olen siitä erittäin kiitollinen! 💙
➡ Oletko Sinä meidän seuraava uratarina? Hae mukaan meidän mahtavaaan tiimiin ja lähde luomaa työuraa Suomen parhaassa työporukassa!